torstai 26. tammikuuta 2012

Sädehoitoinfoa

Moi!

Elikkäs nyt turisen teille vähän tuosta sädetyksestä. Mulla on takanani kaks sädehoitokertaa, ja edessä vielä 15. Alunperinhän miulle suunniteltiin yhteensä viittätoista sädetysannosta, mutta fyysikko oli ollut eri mieltä asiasta ja suositteli seitsemäätoistaa kertaa. Saan siis saman verran säteitä kuin suunniteltiinkin, mutta pienempinä kerta-annoksina.

Sädehoito tapahtuu tilavassa huoneessa, josta löytyy tämän näköinen iso vempain.

Nuo laitteen sivuilla olevat härpäkkeet siis liikkuu ja vaihtaa välillä paikkaa. Punaiset säteet on niitä laservaloja tms. minkä avulla miut asetellaan paikoilleni.

Eli ekana meen tuohon mustalle levylle selälleni makaamaan, sit naamalle isketään sininen maski ja se laitetaan neppareilla tms. kiinni siihen levyyn niin, etten pysty lainkaan liikuttaa päätäni. Se on vähän ahistavaa, mutta tää päivä meni jo paremmin ku eilinen. Hoitajat asettelee miut tismalleen oikeaan kohtaan mun kropassa olevien merkkien avulla (niistäki oli kuva tuolla aiemmassa postingissa). Se on oikeesti milleistä kiinni, missä asennossa miun pitää olla! Sitten asettelun jälkeen oikeestaan hyö vaan napauttaa viereisestä huoneesta sen koneen päälle ja sädetys alkaa.

Itse sädetys ei tunnu missään, mutta eilen ainaki vähä pelotti tuo laite. Se tulee yllättävän lähelle minuu ja koska oon sidottuna tohon lautaan niin voisin kuvitella että jolleki ahtaanpaikankammoiselle tuo ois käytännössä helvetti :D Laite surisee ja hyrisee mun ympärillä jonku muutaman minuutin, ja välillä se tekee sellasia massiivisia asennonvaihdoksia, että keikauttaa yhtäkkiä ittensä toisinpäin. Pidän suurimman osan ajasta silmät kiinni, koska miusta tuntuu että ne säteet tuhoaa miun silmät jos ne on auki. Näin ei tietenkään ole, mutta kaipa se on joku itsesuojelurefleksi..!

Kunhan kone on sitä mieltä, että nyt on niitä elektroneja syötetty miun kroppaan tarpeeksi, niin hurina vaan lakkaa ja miut tullaan päästämään pois. Ei mitenkään erityisen karmee kokemus siis, nopsasti ohitse! Sitte vaan paitaa päälle ja seuraavana päivänä uudestaan sama juttu.

Taisinki kertoo teille aiemmin, miten se päätä paikallaan pitävä maski tehtiin. Tänään sain napattua paremman kuvan siitä, and here it goes:


Ja jep, ajattelen ihan samaa kuin te. Se on nimittäin miustaki ihan tosi pelottavan näkönen! Iskän mielestä se näyttää vähän Hannibal Lecterin maskilta. Hyi että, säikähän aina pikkusen kun makaan sädetettävänä ja nään välillä heijastuksen mun naamasta. Voisin esittää Hannibalii penkkareissa ens vuonna, oispaha valmiina toi maski jo..... Ok en.

Tuossapa oli nyt tuota informaatiota sädehoidosta mahdollisimman epäselvästi selitettynä, kysykää jos jäi joku juttu mietityttämään!

Hehkutin jo kaverille tästä, mutta pakko mainita täälläkin että minä, maailman huonoin kokki, tein äsken elämäni ensimmäisen kerran onnistuneen pellillisen mokkapaloja! Elämän pieniä ilonhetkiä nää :D Viime yrityksellä nimittäin kärähti puolet pohjasta, kun iskin pellin suoraan uunista induktioliedelle ja leivinpaperi sytty palamaan. Mutta tällä kertaa onnistuin täydellisesti ♥ Kyllä miusta vielä hyvä vaimo tehdään.



Nyt lähen vaihtaa kamoja, koska treenit alkaa pian! Heipsulivei ja palaillaan taas joskus, kun on asiaa!

♥: Elli

18 kommenttia:

  1. Ei kai sädetys muuten ois niin paha, mutta mua pelottaa törkeesti! Kun mulla sädetetään koko keho, HYI JOUDUNKO OLEEN ALASTI O_O :-D Onneks vaan viis kertaa..

    VastaaPoista
  2. toi maski on aika karmiva! kysy saatko pitää sen site ku sädetykset on ohi, mulla o sille käyttöö :---))

    VastaaPoista
  3. VERGION,
    siis kaikkee muuta vaatetta saa olla paitsi ei mitään metallia! sen takia mieki käytän sellasta bandeau-toppia enkä rintsikoita ku oon sädetettävänä :) Ei oo paha oikeesti! Selviit kyllä;)

    Anonyymi,
    joo se on:D Ja saan kyl pitää sen, mitäpä ne sillä tekis ku se on tehty tismalleen meikäläisen pärstän muotoon!

    VastaaPoista
  4. EI VITSI NUO MOKKAPALAT!!!!!! :D OLEN NIIN YLPEÄ!!! ♥ :DDD

    VastaaPoista
  5. Nyt on koko blogi luettu. Sä oot kyllä tän blogin perusteella ihan mahtava tyyppi. Ja niin elämän myönteinen, vaikka välillä on ollu niitä mustia hetkiä.

    Mut mainitsit, että olisit kiinnostunu kielileiristä Tukholmassa. Ite asun Tukholmassa ja kirjottelen myös blogia. Käy vilkasemassa mun blogi, jos kiinnostaa.
    http://kardemumma-t.blogspot.com/
    Multa on pyydetty, että teen sellassia postauksia, jossa esittelen sellassia paikkoja, jossa voi käydä, ku vierailee Tukholmassa. Joten sellassia on tulossa pikku hiljaa eteenpäin.

    Mutta lukijaks liityin jo eilen, ku löysin sun blogin. Ja toivon että ehdottomasti jatkat blogin kirjottelua. Ja sun blogis on parantunu muutes ihan hirveesti.

    VastaaPoista
  6. Onpa pelottava laite ja varsinki toi maski! Hyi että :D

    VastaaPoista
  7. "Voisin esittää Hannibalii penkkareissa ens vuonna, oispaha valmiina toi maski jo..... Ok en."

    XDDDDDDDDDD elina oot ihan n00b

    ♥: saana

    VastaaPoista
  8. Ansma,
    ite oot, höpsö<3

    Ilonaanniina,
    NONII sietääki olla ylpee!! :DD kiitos<3

    kardemumma,
    jeps liityin siun lukijaksi!:) Tukholma-postaustasi ootellen.....
    Ja kiitos kovin paljon kehuista!

    Krisse,
    oon ihan samaa mieltä :D

    sandemar,
    haluutko sie esittää Hannibalii???!?! Saat kyl tota lainaa jos haluut XD Hahahaha voi Santtulia! <3

    VastaaPoista
  9. Oho! Mun maski on kyllä ihan erilainen! Se on ihan umpinainen, siinä ei ole noita silmä- tai suuaukkoja. Ja sit se myös ulottuu hartioihin, peittää hyvin solisluut. Tällä hetkellä komeilee kirjahyllyn päällä :D

    Ja höh, en tiennyt että vaatteita saa olla, kunhan ei ole metallia. Olis joku tollanen bandeau ollu paljon mukavampi! Mun piti kuvata video mun sädetyksestä, mut en viittiny kun olin ilman rintsikoita :/
    Ja en muuten mäkään uskaltanu pitää silmiä auki, aika hölmöä tosin.

    VastaaPoista
  10. oo, upee tukka viimesessä kuvassa! mitä harrastat siis? :)

    VastaaPoista
  11. Hei sä kyselit joskus vinkkejä kynsien ja hiusten kasvatukseen niin noitten syötävien aineitten lisäksi Oriflamella on simmosia kynsilakkoja jotka kolmessa päivässä jo alkaa tehostaa kynsien kasvua ja vahvuutta :)

    VastaaPoista
  12. A,
    aika erilainen kyllä tuo siun maski ;o Ja joo mun mielestä kans on ahistavaa olla ihan ilman mitään paitaa siinä niin kysyin saanko käyttää bandeauta ja se kyl oli ihan sallittua. Onneks!!

    Anonyymi,
    kiitoksii! Pelaan tennistä :)

    Emilia,
    heiiiii kiitos vinkistä! Käynki heti huomenna ostamassa tollasta :) Nää on lähteny kasvaa nyt aika hyvin, mut kaikki ylimääränen apu otetaan aina vastaan :D Ja hei sori muutin takas tän kommenttilootan tällaseks, kun mulle itelleni tää on selkeempi käyttää jotenki!

    VastaaPoista
  13. joo ei mitään :D niin joo ja siel on myös simmosta hiuksia kasvattavaa ja hiustenlähtöä ehkäsevää "hiusvettä" :) mä meinasin ruveta yrittää niillä kasvattaa mun hiuksia ja kynsiä kun raskaus veti ni ne niin huonoon kuntoon :D

    VastaaPoista
  14. Emilia,
    missä Oriflamen tuotteita myydään? Iha normi kaupoissa tyyliin sokkari?:D Vitsit haluun tollastaki!

    VastaaPoista
  15. mistä toi paita on ja mitä makso ? :) tosi kiva !

    VastaaPoista
  16. Anonyymi,
    se on äidiltä peritty, joten sori en osaa vastata! =/ Mut kiitos, miunki mielestä se on tosi tollane rento ja kiva:)

    VastaaPoista
  17. Ite oon kokenu niin päänalueen ku koko kehon sädetyksen.... ei ehkä karmein mutta ei mukavinkaan muisto

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)