Vastaukset kysymyksiin!

Hejsan,

eli tässäpä ois nyt ton kysymyspostauksen vastauksia. Kiitos kaikille kommentoijille :) Tiivistin joissain tapauksissa monta samantyyppistä kysymystä yhteen, koska muuten ois tullu toistoa!

Mite pysyt noin positiivisena vaikka sun elämäs on tollasta? - Mun elämä on oikeestaan aika kivaa tällä hetkellä! Mun on helppo hymyillä ja ajatella positiivisesti, kun ympärillä on liuta ihania, välittäviä ihmisiä ja tää vuosi tuo mukanaan monta juttua mitä oottaa innolla sekä paranen kovaa vauhtia.

Mitä kaikkee oot harrastanut? - Tennistä ihan pikkusesta asti, sit oon ollu nyt 11 vuotta partiolainen, aiemmin tanssin showtanssia sekä hiphoppia monta vuotta ja ihan joskus pienenä oon käyny kaikissa sirkuskouluissa ja jumpissa ym. :--D Talvisin tykkään myös lasketella ja kesäsin rullaluistella ja pyöräillä!


Mitä opiskelet/ mitä tulevaisuuden suunitelmia? - Oon tällähetkellä lukion tokalla luokalla, ja ylppäreitten jälkeen pidän varmaan vähän vapaata ja käväsen maailmalla. Mua kiinnostaa Ruotsi ja Saksa, joten voi olla että yritän löytää jommasta kummasta maasta töitä tai pyrin au pairiksi :) Pidemmällä aikatähtämäillä katottuna tuun varmaan sit takas Suomeen ja yliopistoon opiskelemaan, en tiiä. Aika näyttää!

Miesihanteet? - Pitää olla pitempi ku mie (174 cm), oikeestaan muita vaatimuksia ei oo. Ihanteellinen mies on luonteeltaan huumorintajunen ja puhelias, ja saa miut tuntemaan itteni hyväksi just sellasena ku oon :)

Missä oot koulussa hyvä? - Kielissä, äikässä, terveystiedossa, bilsassa ja liikunnassa :)


Tykkäätkö muumeista? - Onha ne iha sööttejä joo, tulee vaa lapsuus mieleen!

Millainen on sun tärkein kaveripiiri? - Äänekäs ja luotettava.

Mikä on ihaninta mitä sulle on koskaan sanottu? - Oooi, niitä on monia! En osaa valita vaan yhtä. Mut joka kerta, kun mulle uskalletaan antaa vastuuta esim. jostakin isosta proggiksesta, niin mun sydän tulvahtaa täyteen lämpöä ja oon tosi otettu. Ehkä ne teot ja just tollaset luottamuksenosoitukset merkkaa vielä kuitenkin vähän enemmän kuin sanat :)

Uskotko yliluonnolliseen? - Mihinkään kummituksiin tms. paranormaaleihin asioihin en usko, mutta siihen uskon, että kaikella mitä tapahtuu niin on oma tarkoituksensa. Uskon myös, että ihan sama mitä paskaa satais niskaan, niin kaikki kääntyy jossain vaiheessa paremmaksi.

Kenen kanssa tanssit vanhojen tanssit? - Yhen Matiaksen :)

Miten noi syöpähoidot vaikuttaa sun elämään siinä suhteessa et saatko esim. juoda alkoholia? - Sytostaattien aikaan en saanu käyttää alkoholia, enkä saanu syödä mitään muuta särkylääkettä kuin Panadolia. Myös luontaistuotteiden käyttö oli kielletty. Ja koska valkosoluarvot oli niin matalat, miulta kiellettiin myös ihokarvojen ajelu (tästä nyt ei tullu ongelmaa ku eihä niitä karvoja erityisemmi kasvanukaa). Muita rajotteita ei nyt tuu äkkiseltään mieleen :) Urheilla ja syödä sain muuten ihan normaalisti, oman voinnin mukaan.

KUN se syöpä nyt paranee niin vaikuttaako se silti jotenkin fyysisesti sun loppuelämään? - Riippuu nyt siitä, jääkö mulle sädehoidon jälkeen kuiva suu ja palautuuko ne sylkirauhaset sieltä ennalleen vai ei. Muita fyysisiä merkkejä ei pitäis jäädä! Hedelmällisyys ja kaikki tollaset jutut pitäs säilyy ennallaan.


Mitkä oli sun tautis ihan ensimmäiset oireet? Oliko ennen pattien ilmestymistä jotain muuta, mitä et tajunnut silloin vielä yhdistää syöpään? - Mulla oli sellanen kutinayskä ollu jo pitkään. Keväällä testattiin mykoplasmat ja kaikki, mutta syytä siihen yskään ei löydetty. Oletettiin, että se on siitepölyallergiaa tai johtuu sängyn alla olevista pölypalloista tai jotain. Sit kun patti kasvoi kaulalle ja hakeuduin lääkäriin, saatiin kuvauksissa selville että yksi kasvain oli välikarsina-alueella ja se painoi mun henkitorvea aiheuttaen sitä yskää. Kesällä olin myös kiinnittäny huomiota siihen, että juokseminen oli raskaampaa kuin aiemmin ja hengittäminen urheillessa paljon vaivailloisempaa. Luultavasti se patti on näidenkin oireiden takana.

Miten sun perhe reagoi kun kuuli ensimmäisen kerran taudistas? - Itseasiassa ihan ensireaktioita en tiiä, koska porukat kuuli tästä ennen minuu ja ne oli töissä sillon. Mutta tottakai kaikki järkytty huolimatta siitä, että meitä oli jo varoteltu etukäteen että tällainen uutinen on luultavasti tulossa. Ei syöpään oikeen osaa varautua mitenkään.

Miten opettajat suhtautuu siihen että oot tosi monena päivänä poissa? Entä jos oot poissa koeviikkopäivinä, milloin tai miten teet kokeet? - Hmmm, oikeestaan sellasia pitempiä jaksoja en oo ollu poissa ku ihan joskus sillon syyskuussa hoitojen alussa, ku piti rampata kaikenmaailman tutkimukset läpi. Mutta tosi hyvin on kaikki opet suhtautunu, oikeen lämpimästi ja myötätuntoisesti! Oon pyytäny kaikilta, että minuu kohdeltais aivan samalla tavalla kuin ennenkin, ja oon sanonu etten tarvii mitään erikoisoikeuksia enkä mitään. Monesti kuitenkin joku opettajista ohimennen kysäisee, kuinka jakselen. On aina yhtä ihana huomata, että miusta välitetään :) Mulla sattui sytostaatit just niille koeviikoille, joten sitten vaan aina sovin opettajan kanssa, että millon teen kokeen. Joskus tein sen ennen varsinaista koeviikkoa, ja joskus vasta uuden jakson alettua tai uusintakoepäivänä. Kaikki on saatu sovittua silleen, että oon päässyt osallistumaan kurssikokeeseen.

Onko sun luonne jotenkin muuttunut sairauden myötä? - Perusluonne on pysyny ihan samana, mutta tottakai mun ajatusmaailma on avartunu huomattavasti ja pystyn näkemään monia asioita ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vaikka oon aina pitäny terveyttä siellä mun tärkeysjärjestyksen korkeimmilla paikoilla, niin tän taudin myötä sen merkitys on vaan vahventunu.

Pelkäätkö tutkimuksia tai hoitoja? - Kaikki uudet tutkimukset vähän aina jänskättää, mutta esim. sytostaattihoidot meni parin ekan hoitokerran jälkeen jo ihan rutiinilla eikä niissä ollu mitään pelättävää.

Ootko joutunut keskeyttämään mitään kursseja sairauden takia? - Yhen italiankurssin jätin kesken, koska tuli niin paljon poissaoloja just niiltä tunneilta ja tipuin kärryiltä aika pahasti. Muut kurssit oon saanu suoritettua ihan opintosuunnitelman mukaisesti!

Ootko piikkikammoinen? - En oo, onneksi. Tässä on alkanut tuntee itteensä aikalailla neulatyynyksi, ku joka viikko pistellään johonkin kohtaan... :D Kaikista toimenpiteistä inhottavinta oli se kanyylin laitto tuon rystysten luo, se nipisti aina vähän liikaa. Mulla on aika korkee kipukynnys, mutta se pillin laittaminen sattu kyllä joka kerta eli sitä en sinänsä innolla oottanu ikinä :D

Ketä sun perheeseen kuuluu? Sisaruksia? - Äiti, iskä, veli ja sisko.

Kuka perheenjäsenistäsi otti syövän raskaiten ja miten hän sen otti? - En osaa sanoo, kuka on ottanu raskaiten. Musta tuntuu, että alkujärkytyksen jälkeen jo heti parin päivän päästä me oltiin koko poppoo ihan tsemppifiiliksellä ja päätettiin, että tästä selvitään yhdessä :) Kukaan ei oo jääny märehtimään. Toki tilanne ois varmasti ollu erilainen, jos miun vointi ois ollu heikompi ja ennusteet huonommat.

Miten muut perheen jäsenet ja sukulaiset otti syövän? Tai siis mitä he tekivät kun kuuliva siitä (esim. itkivät) - Aaaaapua, en osaa tähänkään oikeen vastata :--D No mummo ainaki soitteli ja soittelee edelleen usein ihan vaan vaikka toivottaakseen jaksamisia johonkin tutkimukseen. Aika avoimesti ollaan puhuttu tästä sukulaistenkin kanssa, ja ne varmasti lukee tätä blogia myös.

Ootko ikinä seurustellut? Ja jos oot niin ootko syövän aikana? - Oon seurustellu kahdesti. Erosin 2 viikkoa ennen syöpädiagnoosia, mutta siis meidän ero ei liittyny millään tavalla tähän tautiin. Tää poika on edelleen mulle ehkä se läheisin ystävä ja on auttanu ihan mielettömästi minuu jaksamaan tätä höykytystä :)


Miten ystäväsi reagoivat, kun kuulivat syövästäsi? - Kyl ne kaikki aikalailla järkytty. Monella on omassa tuttavapiirissään muitakin, jotka on sairastaneet syövän, ja osa vertas tätä miun tautia heidän kokemuksiinsa. Moni on kertonu itkeneensä, ja kyllä me sillon alussa vollotettiin ihan yhdessäkin kavereiden kanssa. Mut aika pian ne tajus, että yks syöpä ei vie mun aina-niin-hyviä-vitsejäni minnekään ja jatko vinoilua ihan samaan malliin ku ennenkin :--D

Onko jotain erikoista jäänyt mieleesi? - Ai niinku noista ystävyyssuhteista vai? Ei oikeestaan :) Paitsi miun ja Anskun nuotioilta viikko sairastumisen jälkeen on jääny kyl silleen vahvana muistoihin. Kateltiin tulta ja oltiin vaan ihan hiljaa, mut silti oli niin pirun hyvä olla.

Muuttuiko ystäviesi suhtautuminen sinuun? - Osa ehkä saatto alkuun arastella puhumisiaan, mutta sit ku ne näki että oon ihan samanlainen räävä ku ennenki, ni tunnelma rentoutui kyllä! Mut moni mun ystävyyssuhteista on vaan tiivistyny tän taudin myötä.


Jos et olis taistellut, niin olisitko voinut kuolla? - Syöpä tappaa aina hoitamattomana, eli joo kyllä oisin voinu kuolla. Tosin kuolla voi vaikka tukehtumalla porkkanaan tai siihen että meteoriitti tippuu päähän, eli ois ollu ihan turhaa jäädä murehtimaan varsinkin, kun tää imusolmukesyöpä ei leviä aggressiivisesti ja parantumisennusteet on 80-90% luokkaa :)

Onko irina mahtavin kaikista?? tiiän kyllä jo vastauksen ja sie tiijät kuka kirjottaa ;) - Moi vaa Irppa, ja joo oot paras ;)

Mistä unelmoit? - Terveen papereista, auringosta, rakkaudesta, maailmanrauhasta!

Mikä on sun toiveammatti? - Ei oo vielä ihan selvillä. Haluisin joko terveystiedon ja liikunnan opettajaksi, bilsan opeks, ravitsemusterapeutiksi tai toimittajaksi! Toisaalta ois ihan huippuu myös opetella ruotsin ja saksan kielet kunnolla ja alkaa opettaa niitä. Mutta ykkösenä on kuitenkin tällä hetkellä noi terveystiedontyyppiset alat. Haluun sellasen ammatin, missä pääsen olemaan ihmisten kanssa ja tekemään asioita konkreettisesti, en mitään konttorissa nyhjäämistä.

Ootko matkustanu monesti ulkomaille, minne? - Oon käyny Virossa, Ruotsissa, Kanarialla, Jerseyn saarilla ja kahesti Venäjällä. Tykkään Tukholmasta ja Novgorodista :)

Tykkäätkö asua siel missä asut? - Joo! Tällä hetkellä ainakin. Meijän talo on kiva, alue millä me asutaan on kiva, Joensuu on ihan kiva :) Kuten jo aiemmin mainitsin, niin lähen varmaan lukion jälkeen haistelemaan vähän muiden kaupunkien ilmaa, mutta sitten kun on perheenlisäyksen aika niin voisin kuvitella asuvani täällä taas. Joensuu on sopivan kokoinen, ei liian iso eikä liian pieni.

Pelkäätkö et sun syöpä uudistuu tulevaisuudessa? - Tottakai mua pikkusen jännittää. Mut se mikä on tapahtuakseen, tapahtuu. Ja sit taistellaan taas kahta kauheemmin. Mut edelleenki voin jäädä auton alle kun kohta meen ulos, eli en kyllä nyt ala stressaa sellasista asioista mitä ei välttämättä tuu koskaan tapahtumaan.

Miten jaksat aina olla positiivinen? - Haha, miusta on aina hassuu lukee näitä teijän kommentteja, missä kehutaan miun positiivisuutta! Koska välillä mulla on just sellanen olo, että elämä on suoraan sanottuna ahterista ja syöpä vielä syvemmältä sieltä :---D Joskus mökötän koko päivän ihan vaan sen takia, ettei hiukset ookaan ihmekasvaneet yön aikana takaisin. Mut totta kyl on, että oon päällisin puolin ollu positiivinen. Se, mitä kirjoitan tänne blogiin, on kuitenkin vaan murto-osa kaikesta siitä mitä mun päässä liikkuu. Mutta koska ihailen sellasia elämäniloisia ihmisiä, niin yritän olla ite samanlainen ja pyrin aina löytämään jokaisesta huonosta asiastakin jotakin hyvää! Mun periaatteena on se, että me eletään täällä vaan kerran ja elämä pitäs käyttää täysillä siihen, että voi tuntee itse olonsa hyväksi ja saada omilla valinnoillaan ja teoillaan myös muut tuntemaan iloa ja onnellisuutta. Turha negatiivisuus ja angstaaminen pikkuasioista vie kamalasti energiaa ja aikaa, jonka vois käyttää paljon hyödyllisemmin! :) En nyt saa tähän puettua kaikkia niitä ajatuksiani sanoiksi, mutta hei muistakaa ainaki se että hymyilemiseen tarvitaan paljon vähemmän naaman lihaksia kuin murjottamiseen! Ja tää on fakta(; Joten vaikka kuinka laiskottas ni aina jaksaa silti vähä hymyillä!

Mitkä asiat sun mielestä kuuluu hyvään elämään? - Perhe, ystävät, urheilu ja ylipäätänsä niiden asioiden tekeminen, mitkä saa sut iloiseksi ja joista saa onnistumisen kokemuksia :) Ihan sama, onko se sit pitsinnypläystä tai katapulttihyppyjä, pääasia että saa tasasin väliajoin tehä just niitä asioita, mistä tulee onnelliseksi. Hyvään elämään kuuluu myös pettymykset, koska jos ei näe välillä elämän nurjaa puolta niin ei osaa arvostaa niitä hienoja ja ihania arkisia asioita.

Koetko et syöpä on kasvattanu sua paljon? - Kyl oon kasvanu henkisesti ihan tosi paljon nyt viimesten 5kk aikana. Oppinu paljon uusia asioita ja kokenu vaikka mitä:)

Murehditko paljon asioista? - Äääääöäöäöää no en sillee kamalasti, ainakaan pikkujutuista. Tällä hetkellä ahistaa kyllä vähän ens syksynä alkavat ylioppilaskirjotukset. En tiiä miks minuu pelottaa ne, tuntuu vaan etten osaa mitään. Ja sillä fiiliksellä on vähä huono mennä kirjottamaan. Mut kyl tää tästä, pitää vaa alkaa lukee ajoissa :D

Ootko onnellisempi nyt tässä vaiheessa parantumisprosessia kun ennen syöpädiagnoosia olit? - Tää on vähän kakspiippunen juttu, en oikein tiiä. Tavallaan oon, tavallaan en. Enkä ees osaa perustella miks.

Pelottiko siuta koskaan että kuolisit, vai menitkö heti asenteella että kyllä tästä selvitään? - Sinä päivänä ku sain kuulla syövästä, minuu iski ihan mieletön kuolemanpelko. Itkin vaan kotona ja olin tyyliin 110% varma että tää elämä oli tässä, et adios amigos ja lähettelen teille sit jatkossa terkkuja tuolta pilvenreunalta. Mut se oli vaan sitä alkushokkia, minkä jälkeen ajatusmaailma kyl sit kirkastu! :)

Olisko se ollu todnäk noin nuorelle ja hyväkuntoselle kuolla? - Jos tää ois päässy leviämään kaikessa rauhassa eteenpäin, niin luultavasti oisin kyllä kuollu. Syöpä on vakava tauti, vaikka siitä voikin nykypäivänä selvitä yllättävän helposti :)

Miltä nyt tuntuu? - Feels good! Ens viikolla tapaan sädehoitolääkärin ja saan tietää tarkemmin mun sädehoitojen aikatauluista, can't wait :) Muutenki nyt on sellane nousukausi meneillään, mulla on jo ihan kevätfiilis!

Videopostaus, please? - En tiedä, oliko tää tarkotettu kysymykseks, mutta en kyl yksinään kehtaa tehä videopostausta :D Katotaan jos vaikka kavereitten kanssa höpöteltäs teille jotain joskus. Mut tää ei oo mikään lupaus :--D

Karttaako/vältteleekö ihmiset kun kerrot sairaudestas? (hävettää myöntää mut mulle itelle selvis ihan vähä aika sit vasta että syöpä ei tartukaan niinkun flunssa :s) - Hahahah, jotenki miusta on iha mielettömän sulosta että luulit syövän tarttuvan pisaratartuntana :---D! Onneks näin ei kuitenkaan oo todellisuudessa... Kukaan ei oo kartellu minuu sen enempää ku aiemminkaan, vaikka oiskin tietoinen mun taudista. Pikemminkin moni vaan kiinnostuu lisää ja kyselee kuulumisia ja muutenki syövästä ylipäätään :) Ehkä se, etten oo kalju, on omalla tavallaan auttanu ihmisiä suhtautumaan minuun samalla tavalla kuin ennenkin. Tai siis ku tätä tautia ei sillee näe päällepäin!

Mitä jos olisit saanut tuomion ettei mitään olis enää tehtävissä? Miten sellaseen voi suhtautua jos tietää kuolevansa? - Onneks en saanu tuollasta tuomioo! :o En voi oikeen tietää, miten oisin suhtautunu. Kai oisin jatkanu elämää suht normaalisti siihen kuolemaan saakka, tai sit en. En usko, et kukaan voi etukäteen olla varma siitä, miten reagoisi jos kuulisi kuolevansa pian. Se on niin tapauskohtaista ja spontaania!

Haluisitko tietää jos tilanne olis tosi huono vai elää onnellisessa tietämättömyydessä ja antaa vaan tapahtua mikä on tapahtuakseen? - Kyl mie haluisin tietää. Suunnittelisin mun loppuelämän silleen, että ehtisin tehä just ne asiat mitkä haluun ainakin kerran elämässäni kokee. Haluisin ottaa yhteyttä niihin kaukaisiin lapsuudenkavereihin, joita en nykyään tapaa. Viettäisin aikaa läheisteni kanssa ja kinastelisin niitten kans ihan niinku ennenki. Ja sit ku hetki koittaisi niin voisin nukkuu pois onnellisena siitä, että vikat kuukauteni elin juuri niin kuin halusin :) + haluaisin suunnitella omat hautajaiseni! En haluis mitään vollotusparaatia.

Mietitkö koskaan miks just sulle kävi näin? - Diagnoosin saadessani mietin kyllä, mutta nykyään en. Nää askeleet on annettu miulle kuljettavaksi ja miun pitää nyt vaan ne tarpoo läpi =) Moni on selvinny rankemmastaki, joten kyl mie nyt yhen syövän voitan..


Ootko käynyt kirkossa tai muuten rukoillut sen jälkeen kun sairastuit? - En oo sen enempää ku aiemminkaan. Oon kyl pohtinu jonkun verran kaikkia henkeviä asioita, ja ortodoksinen risti on kulkenu mun kaulassa koko ajan :) Mulla ei oo mitään kirkossakäymistä vastaan, mutta en vaan saa itteeni ylös sunnuntaiaamusin, että selviäisin kymmeneks liturgiaan.

Onko kukaan kaverisi pistänyt kokonaan välit poikki tai viettänyt ns hiljaiseloa kun kuuli että oot sairas? - Ei oo.

Mikä oli pahinta mikä musersi sinut henkisisesti muuta kuin se ensimmäinen kerta kun kuulit että sinulla oli syöpä? Oliko sellaista? - Pelko siitä, etten saa lapsia isona! Oon tosi lapsirakas ja aina haaveillu isosta perheestä. Pienenä olin äitilleki tokassu hyvin voimakkaasti, että isona mie hankin kymmenen lasta! :D Tosin nykyään ajattelen, että 2 tai 3 lasta riittää ihan hyvin, kymmenessä lapsessa menis jo nimet sekasin.

Uskotko Jumalaan/johonkin yliluonnolliseen? - Paranormaaliuuteen en, Jumalaan joo.


Kuinka kauan aiot kirjottaa tätä blogia? Jatkatko vielä KUN oot parantunu? - Tää on vähä auki vielä. Tavallaan tykkään kirjotella blogia, ja tää on ollu oiva keino purkaa ajatuksia. Sitäpaitsi kaikki ihanat kommentit on piristäneet joka kerta miun päivää ja motivoineet kirjottamaan jatkossakin :) Mut tavallaan taas mulla ei oo mitään sellasta tarvetta jakaa mun jokapäivästä elämää muiden kanssa jatkossa. Kirjottelen varmaan nii pitkään ku hyvältä tuntuu ja sit hissukseen harvennan postaustahtia!

Tiesitkö että oot ihan paras tyttö? - Tän kysymyksen kirjottaja taitaa ite olla se iha paras tyttö!