Innostuttiin olemaan ikäisiämme ja pelaamaan lumisotaa välkällä eilen. Oi kyllä, ollaan sivistyneitä 17-vuotiaita. Joskus saa vähän lapsettaa.
Reilun puolen tunnin armottoman riehumisen, monen lumipesun ja osuman jälkeen oli kiva mennä tunnille meikit poskilla, hiukset vettä valuvana ja vaatteet läpimärkinä. Mutta oli sen arvosta, vaihtarit oli nimittäin ihan innoissaan lumesta! Osa niistä kun ei ollut koskaan aiemmin edes nähnyt lunta. Ootan sitä, että päästään viemään ne laskettelemaan, hiihtämään ja luistelemaan. Ulkona on myös tosi liukasta nyt, onnistuin liukastumaan jo kerran puoliksi rapalätäkköön. Kiitti äiti kun pesit tuon miun vaaleenpunasen takin toissapäivänä, haluisitko tehä sen uudestaan? :D
Tänään hätkähdin taas todellisuuteen täyttäessäni erästä ensi kesän leiri-ilmoittautumislomaketta. Siellä oli kohta "terveydentila" ja olin jo tottuneesti ohittamassa sitä ja jatkamassa seuraavaan kohtaan (ikinä aiemmin ei oo tarvinnut mitään sieltä osiosta raksitella), kunnes tajusin että AINIIN, syöpä unohtui. Ois helpompi välillä muistaa koko jutun olemassaolo, jos olotila ois karseempi. En siis missään nimessä valita tästä hyvinvoinnista, mutta naurattipahan vaan! :)
Viikon päästä on taas tiputus, tuntuu ihan siltä ku oisin eilen vasta ollut viidensissä sytkyissäni. Huippua kuitenkin on, että viikon päästä on siis loogisesti kuudennet hoidot, mikä tarkoittaa sitä, että sen jälkeen on enää kaksi sytoa jäljellä! How cool is that ;) Ihan kohta oon terve.
Minä, joka en oo neulonut sitten seiskaluokan kässäntuntien, sain tänään päähäni että haluun tehä lapaset! Saa nähä, mitä tuostaki touhusta tulee, koska en oo järin lahjakas noitten käsitöiden saralla... Että jos joku teistä löytää sieltä joululahjapaketistaan epämääräisen näköisen villalankamytyn niin jep, se on meitsin joululahja sulle ja esittää lapasia. Ole hyvä vain:):):)
Nyt meen tekee wokkia, sit loppuläksyjen kimppuun, ja illalla noitten lankojen ja puikkojen pariin (oh noes). Tsau!
Elina
PS. Ruotsin kieli vaan on rakkautta.
Vitsi miten ihanan paljon siellä on lunta! Oispa täälläki. : c Huippua, että enää noin vähän sytoja jäljellä! Ja onnea lapasten tekoon, iteltä ei tulis onnistumaan ikinä. : D
VastaaPoistaMiia,
VastaaPoistaeikö ookkin! Tosin nuo varmaan kaikkoaa loppuviikosta, kun on luvattu taas sitä 5 astetta lämmintä...... damn. :( Ja kiitos toivotuksista, onni tosiaan tulee tarpeeseen ku alan nyt väkertää noitten lankojen kanssa! :D huhhuh
Aivan huippu ja elämäniloinen blogi -kuten siekin! Löysin sattumalta blogisi koulutehtäviä tekiessäni googlettamalla(vaikeita nimittäin nämä lääketieteen termit!!) illalla; nukkumaanmeno hävisi selvästi blogillesi! :) Miekin olen kotoisin jenssistä plus "omistan" mielelläni samanikäisen siskon kuin sie. Jäin hyvällä tavalla koukkuun blogiisi :) paljon tsemppiä, oot niin vahva ja positiivinen tyttö! terkuin 20v lapsenmielinen tyttö vieläkin :D
VastaaPoistavarmaa siello lunta !!!!!!!!!!!! tääl tulee va vettä:(
VastaaPoistaAnonyymi 22:01,
VastaaPoistavooi ihana kommentti! :) Ja haha enpä oo tullu ajatelleekskaan, että googlettamalla lääketieteen termejä saattaa bongata meitsin blogin :--D Hassuu. Mut hei tosi paljon kiitoksii kehuista, laitto hymyilemään!:)
Anonyymi 22:16,
joo kyl täällä on täl hetkellä iha lunta(; joka tosiaan luultavasti sulaa pois kohta. Plääh.
Voiii, mistä oot löytäny tuota novita teddy lankaa, tuota sinistä? :o älä vaan sano että kaapin perältä! mie etsin koko syksyn tuota kaupoista ja en löytäny :((
VastaaPoistaJani,
VastaaPoistapikkusiskon lankavarastoista :--D Sori. Ehkä sitä löytys vielä jostain?