Paskanpuhujien ihmemaa

Haloja,

tehäänpä nyt pari asiaa teille kaikille selväks. Ensinnäkin, oon edelleen se sama Elina, joka oon aina aiemminki ollu. Mun luonne ei muutu, vaikka hiukset lähtee. Hiuksilla kun ei hirveesti oo tekemistä sen kanssa, millanen oon sisältä. Jos joku ei musta tykkää enää tän taudin ilmestymisen jälkeen, niin sillon ei oikeesti oo tykänny musta millonkaan.

Toisekseen, tiesin kyllä että tää juoruaalto tulee jossain vaiheessa, mutta älkää hyvät ihmiset puhuko mun selän takana! Jos teitä kiinnostaa tietää ja jutella tästä jutusta, niin soittakaa, laittakaa viestiä tai facebookatkaa mulle. Mun oloa helpottas tietää, että ihmiset ei ala karttaa mua joidenki juorujen takia. Jaksan kyl jutella tästä ihan vaikka tuntemattomienki kanssa, jos sillä tavalla voin estää ennakkoluulot.

Ei musta tuu syövän takia mitään esinettä, josta voi puhua miten huvittaa! Mulla on edelleen ne tunteet, ja kyl se satuttaa että päin naamaa ei kehdata mitään sanoa, mutta muiden kanssa asiaa sopii kyl vatvoo. Yritän pitää pääni kasassa ja jättää juorut ym omaan arvoonsa, mutta koska oon aika äkkipikanen ihminen ni se tuottaa kieltämättä vaikeuksia. Onneks tiiän, että mulla on ne oikeesti maailman parhaimmat kaverit ja ystävät, jotka jaksaa tukea ja olla mun rinnalla kun tällanen juttu painaa päälle. Ne, jotka alkaa puhua paskaa viittimättä ees kysyä mitä mulle oikeesti kuuluu, ei oo ikinä ees mun kavereita loppujen lopuks ollukaan.

En oo mainostanu tätä tautia enkä esim. tätä blogia nyt mitenkään erikoisemmin, koska tiesin että jossain vaiheessa kaikki saa tietää kuitenkin, ja tattadaaa oikeessa olin. Ei se mua haittaa, että ihmiset tietää, mut mua alkaa raivostuttaa se selän takana puhuminen. Tuskin sitä saa ollenkaan kitkettyy pois, mutta yritän nyt ainaki. Eli hyvät ihmiset, kysykää MIULTA jos jotain haluatte tietää, ei siltä miun kaverin kaverin kaverilta, jooko :(

Ja ihan aikuisten oikeesti, oon edelleen se ihan sama ihminen, se blondi Elppa, joka aiheuttaa ihmisissä myötähäpeän tunnetta idioottijutuillaan. Teidän ei pidä varoa, mitä uskallatte miun seurassa sanoa ääneen ja mitä ette. Tää tauti ei millään tapaa oo miun vika, en oo tehny MITÄÄN mikä ois edesauttanu tän iskemistä just minuun. En käytä alkoholia, en röökaa, elän terveellisesti ja urheilen. Elämä vaan aina ei mee niinku haluais, ja mulle on annettu just nää askeleet mitkä mun pitää kävellä läpi. Tää tauti on automaattisesti osa mun elämää nyt, mutta haluun korostaa etten oikeesti oo mikään pelkkä kävelevä syöpäkimpale...!

Tästä tulee tosi sekava teksti, mutta nyt on sellanen olo että on vaan pakko kirjottaa sitä mitä sylki suuhun tuo, kaikki nää päässä vellovat ajatukset on pakko purkaa johonkin.

Vielä yks juttu tätä purkautumista ennen ku alan selittää teille noista hoidoista: älkää ihmiset säälikö! Tottakai tää tauti on paska juttu, on epäreilua että se tuli just mulle, mutta ois myös ihan yhtä epistä jos se ois tullu jollekin teille. En kaipaa sellasta päälaelle taputtelua ja voivottelua, se ei auta oikeestaan mitään! Haluun että ihmiset kohtelee mua samalla tavalla ku aina ennenkin. Vaikka sairastan, niin toistaseks en tunne itteeni vielä ollenkaan kipeäksi. Ja vaikka tuntisinki, niin SILTI mua alkaa vaan ärsyttää sellanen paapominen ja hössääminen. Joten kettuilkaa, härnätkää, jutelkaa ja naurakaa mulle ihan niiku aina aiemminki, en mä siitä rikki mee! :D Päinvastoin, se että huomaan ihmisten ajattelevan mun seurassa muutakin ku tätä sairautta, helpottaa ja edesauttaa mun paranemista ainaki henkisellä tasolla.

Noniin, sitten iloisempiin asioihin. Eli torstaina tosiaan jo teille kirjottelin sieltä tiputuksesta, että pahaa oloa ei oo nimeksikään. Ihme ja kumma, mutta sitä ei oo tullu hoitojen jälkeenkään! Hoitajat sano miulle, että pahoinvointi alkaa joko heti letkuista irti päästessä, tai sitten vasta aamuyöllä kun pahoinvoinninestolääkityksen vaikutus lakkaa. Siinä sitte "innolla" oottelin koko illan, että millon se oksennusrefleksi tulee, mutta sain kyllä ootella ihan nukkumaanmenoon asti. Kirosin sitä, jos joudun yöllä heräämään oksentamaan. Onneks en joutunu!! En siis tiiä miks, mutta mun kroppa otti nää myrkyt tosi hyvin vastaan, koska minkäänasteista pahaa oloa tai kuvotusta en oo kokenu. Olin varautunu pahimpaan, eli oksentamaan pari päivää aina hoitojen jälkeen. Olin myös tietoinen siitä, että sytot saattaa viedä voimat niin pahasti, että en jaksa nousta ees sängystä vessaan.

Oon ihan superhyperonnellinen, että pääsin tästä ekasta hoidosta noin helpolla!! Torstaina kun jouduin jäämään sinne saikulle yöks, mulla oli koko illan ajan kavereita ja perhettä mun seurana, huippua. Perjantaiaamuna olo oli virkee ja energiaa ko pienessä kylässä, ja kun sain lääkäriltä luvan poistua niin arvatkaapa mihin ryntäsin heti suoraan saikulta: kouluun tottakai. Olin siis perjantain koulussa, ihan räjähtäneen näkösenä kylläkin, mutta olinpahan kuitenkin! Jaksan yhä hämmästellä sitä, miten joku kouluun meneminen voi olla näin kivaa.

Eilen näin myös serkkuu pitkästä aikaa ja hengailin muutenki koko illan kavereitten kanssa, ihan niin ku normaalistikin. Eipä ois uskonu että olin edellisenä päivänä just saanu suoniin hirveen määrän solumyrkkyjä :D Hoitajatki vaan torstaina ihmetteli, että kui vaan hymyilen ja höpötän samaan tahtiin ku ennenkin, vaikka kaiken järjen mukaan noitten mömmöjen ois pitäny aiheuttaa ees jotain muutosta mun olotilassa. Totesin heille vaan, että miksipä ei hymyillä, kun olo on mainio ja ympärillä ihmisiä, jotka välittää.

Tänään ajattelin tehdä noita kouluhommia pois, jotka on jääny rästiin. Sitä ennen vetäsen jalkaan kuitenki tuulihousut, laitan kuulokkeet korville ja lähen pitkälle lenkille! Ens viikolla ajattelin muuten käydä pelaamassa pitkästä aikaa tennistä. Mua harmittaa että treenaamiseen tulee nyt väkisinkin vähän taukoa, mutta kaipa sitä liikkua voi muutenki ku tenniksen parissa :) Heippa!

Elina